Joku vähän viluisena syntynyt
kolmet villasukat ja untuvatossut
kolmet housut
kolme villapaitaa
ja kaulahuivi.
Niin, sisällä.
kolmet housut
kolme villapaitaa
ja kaulahuivi.
Niin, sisällä.
Tulihan se talvi eteläänkin.
Auto ei lähde käyntiin,
ja kissa nukkuu maailman pienimmällä kerällä
aina siellä missä on lämpimintä.
ja kissa nukkuu maailman pienimmällä kerällä
aina siellä missä on lämpimintä.
Päivä on mennyt tulta pidellessä,
vaan eihän se pysy.
-27°c on ei mitään siellä mistä tulimme.
Jos jatkuisi näin, pian saattaisi joutua jäämään tänne.
vaan eihän se pysy.
-27°c on ei mitään siellä mistä tulimme.
Jos jatkuisi näin, pian saattaisi joutua jäämään tänne.
Lunta vain sataisi ja sataisi,
sellaisina nauhoina niin kuin radiossa sanottiin,
ja sitten koko mökki hautautuisi lumeen.
sellaisina nauhoina niin kuin radiossa sanottiin,
ja sitten koko mökki hautautuisi lumeen.
Mikä murhenäytelmä,
vaikka oikeasti ei paremmin voisi olla!
vaikka oikeasti ei paremmin voisi olla!
Kellari täynnä ruokaa, ja huopikkailla pääsisi kyllä saunalle.
Joulukuusi jouduttaisiin pitämään vielä kuukauden,
koska ulko-ovea ei tohdi avata, ettei pakkanen pääse sisään.
Ikkunoihin ilmaantuisi lisää aarteita,
ihan niin ettei ulos näkisi,
ja jos sitä ei lasketa, että falskaa niin maan perkeleesti,
toivoisin että ne säilyisivät siinä ikuisesti,
tai ainakin siihen asti kunnes oltaisiin taas valmiita
kevääseen.
kevääseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti