Huijasin vähän. En tiennyt että tunturissakin on joulupuita. 

Eläinystäviä ei tarvinnut odottaa tällä kertaa päivääkään. Istuin aamupalalla keittiön pöydässä, kun pieni valkoinen poro ilmestyi ikkunan taakse. Siinä me sitten hetki katseltiin toisiamme, lappi ja minä. -- Niin, se tapahtui taas. Voisin jäädä tänne.

Vuoden viimeinen joulupuu, lupaan. Huomenna herään pohjoisessa. Vedän sukset jalkaan ja hiihdän joen yli tunturiin. Toivon, että näen sen maailman kauneimman valon, ennen kuin pimeä nielaisee koko maailman. Toivon, että näen ketun ja lauman poroja, jotka kulkevat hiljaa ohitse. Toivon, että ainoa ääni mikä meistä lähtee on suksien hiljainen suhina. Toivon, että lappi tekee sen minkä se on tehnyt aina; antaa käydä maailmaansa, kulkee kettuna ladun vartta, katsoo silmiin ja katoaa sitten syvälle metsään. 
Tiesittekö, kun sitä on kerran katsonut silmiin, sitä ikävöi aina.