keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Matkamuistoja.

En nukkunut sinä yönä silmäystäkään kun saavuimme sen turkoosin meren rannalle. Kuuntelin miten tuuli riepotti yöllä bambumajaani, ja meri pauhusi mustana ja vaativana. Ja sitten alkoi sataa. Meteli oli valtava, ja olin varma että Jumala rankaisee myrskyllä joka pyyhkäisee koko saaren. Sitä mistä rankaisee, en tiedä. Liikaa ajatuksia. Kuuma kuin helvetissä. Säätiedotus näyttää koko viikoksi trooppista myrskyä, ja minulla vain tämä mitätön majani.

Yö on pitkä sille joka odottaa. Ja sille joka pelkää. Lopulta kun katon raosta näkyi välähdys aamusta, nousin ja kävelin rantaan. Ymmärsin ettei ulkona myrskyä. Tuuli vain tanssitti merta, ja minä kuvittelin varmaankin kaiken.

Näin auringon nousevan meren takaa ja maalaavan sen purppuralla. Kiipesin vesitorniin, ja katselin kun viidakkoon palasi värit. Bambumajojen kattoihin, puiden kukkiin, ja pieniin keltaisiin lintuihin, jotka tulivat metrin päähän katsomaan miksi olen valvonut koko yön.

Kun aurinko oli jo korkealla, löysin mustavalkoisen kissaystävän nukkumasta majani portailta. Öisin se valvoi niin kuin minäkin, ja päivisin nukkui ulkosuihkumme katolla. Pestessäni iholtani hiekkaa ja suolaa, näin sen lepäävän päälläni palmunlehtien varjossa, ihan niin kuin kuollut. Nukkumassa pois yöllisiä matkojaan, niitä joita minä en saanut nukutuksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti